Suomalainen ruotsissa

Kävimme vaimon kanssa ruotsissa. Yhtenä päivänä oli aikaa lähteä joelle. Ensimmäistä kertaa olin kyseisessä paikassa serkkupojan Victorin ja kaverin Michelin kanssa. Oli aivan huikeaa kalastusta! Joki ja sen ympäristö oli todella nättiä ja se virtasi osittain luonnonsuojelu-aluessa.

Tapahtumia riitti kun sain päivän aikana väsytellä lähes parikymmentä taimenta joista kahdeksan päätyi haaviin asti. Osa oli varmasti aika hiljattain istuutettuja kaloja, mutta muutama oli hyvässä kunnossa ja ahmi jo koskessa olevia salakoita... Uudestaan tänne seuraavalla kerralla!

Nukarilla ja Karkkilassa poikien kanssa

Haukea hakemassa

Uusi järvi ja haukea taas tavoitteena. Kaksi isoa ja yksi vähemmän iso mies koko päivän pienessä keikkuvassa soutuveneessä. Jani, Joni ja Johan. Tulos? =Kaksi pilliä ja yksi vähemmän pilli hauki. Kuvassa se vähemmän iso ja vähemmän pilli!

Emännän kanssa veneilemässä...

Lähdimme vaimon kanssa veneellä päiväksi haukijärvelle. Mukava reissu - hieno sää ja rento meininki. Eväätkin maistui paremmalta kuin tavallista kun oli mestarikokki niitä valmistelemassa! Hauet loisti kyllä poissaolollaan. Missä lienee olivat? Kutemassa?

Oppaana virvelikalastajalle

Kaveria vietiin kalaan ja vielä saalista oli luvattu. Missä onnistuu sellainen? No Perniön Lohenrenkaalla tietenkin! Onnistuihan se Joni kaksi kirjolohta narraamaan lotto-lippaalla. Ei siinä muuten mitään mutta ku virvelimies onki paremmin. Itsellä kun oli pari kalaa vain jonkin aikaa siiman päässä ennen kuin irtosi. Oppilas päihitti oppaan!

Varhainen kevät joella...

Perhokalastus on parhaimmillaan kun kalat ruokailevat pinnasta. Hitaasti mutta toistuvasti eri kokoisia taimenia nousee kuoriutuviin sumukorentoihin. Otit ovat täydellisen tarkkoja. Niitä voi jäädä ihastelemaan pitkäksi aikaa... Jopa kovin hätäinen perhokalastajakin.

Joskus tuikki on selvä. Hitaassa virrassa kookas taimen jättää jälkensä veteen. Silloin veden renkaat jäävät vielä leijumaan pinnalle ja valuvat jonkin matkaa alavirtaan kunes ne häviää. Mutta tuikki voi olla varovainen, melkein huomaamaton. Pieni varjo kuohussa tai poikkeus virran pyörteissä. Näkymätön kokemattomalle. Kun sen huomaa, kalastajan sydän lyö voimakkaammin, katse muuttuu teräväksi ja syntyy suunnitelma; miten tarjota perho!

Nyt alkaa varovainen lähestyminen sopivalle heittoetäisyydelle. Kahlausta vältetään niin pitkästi kuin on mahdollista. Kalan sijainti arvioidaan.

Pintaperho, sumukorennon jäljitelmä, on perukkeessa lujasti kiinni. Heitto lähtee, siima laskeutuu ja viimeisenä perho jää hennosti kellumaan kuohujen päälle. Perhon vauhti kiihtyy, hidastuu, kiihtyy jälleen ja siirtyy sivusuunnassa. Silti luonnollisesti, viistämättä. Sen ympärillä on paljon aitoja korentoja. Ne näkyvät vaaleina, himmeinä pisteinä veden tummaa peiliä vasten. Perho on hieman kookkaampi kuin sen esikuvat. Sitä on kalastajan helppo seurata. Toivottavasti kalankin.

Ensimmäisellä uitolla perho laskee kalan ohi rauhassa. Ehkä se osui hieman harhaan ja väärä kuohu johdatti sen pois taimenen ruokailulinjasta. Uusi heitto vähän ylemmäs, puhdas uitto eikä vieläkään perhoa häiritä. Seuraava heitto osuu johonkin kahden ensimmäisen heiton väliin. Perho kelluu yksi, kaksi, kolme, neljä metriä... Ja vesi loiskahtaa! Taimen otti sen!






Vuoden sumukorentojen kuoriutuminen tarjosi paljon tämänkaltaista kalastusta. Mikä on sen hienompaa perhokalastusta?

Lisäsin muutaman kuvan galleriaan sumukorentoajan kohokohdasta: Kookas taimen upeassa kunnossa(naaras 63 cm), Pintaperholla.

"Eräretki" kaupungin läheisyydessä

Yövyimme ystäviemme kanssa aivan kaupungin lähellä, saaressa. Merijää oli kestävä vaikkakin petollinen paikoittain. Sitä pitkin kävelimme varusteiden kera mukavalle, rauhalliselle autiosaarelle.

Todella rentouttavaa oli viettää ilta nuotion äärellä ja herätä upeaan talviseen merimaisemaan.